#########

-

Life is simple, down at the zoo

Oman koiran puuttuessa, olen äidin harmiksi hommannut hieman pienempiä tuholaisia.

Ennen gerbiilien tuloa minulla oli kaksi hamsteria. Ensin oli Unikko ja myöhemmin Unikon kuoltua tuli Brutus. Hamsterien jälkeen oli melkein kahden vuoden tauko ennen uusien eläimien tuloa talvella 2008.



-

Kadotetun Tuonen Viemää "Kerttu"

Kerttu on syntynyt 02.03.2007 ja on väriltään nutmeg.

Kerttu haettiin talvella 2008 Hilkan kanssa vantaan lemmikkimessuilta jonne kasvattaja otukset toi. Kerttu on kiltti, joskin toisinaan vähän kärttyinen vanha mummeli. Kerttu on myös rauhallinen verrattuna Hilkkaan, tosin rauhallisuus johtuu varmaan osittain myös kiitettävästä 2,5-vuoden iästä.



-

Kadotetun Varjo "Hilkka"

Hilkka on syntynyt 05.08.2008 ja on väriltään agouti.

Hilkka on todella aktiivinen, kiltti ja kaikin puolin rakastettava nakertaja. Siinä missä Kerttu on rauhallinen on Hilkka oikea turbomyyrä. Yhtenä hetkenä nakertamassa pahvia, muutamassa sekunnissa kuoputtamassa puruja.




-

Joplaya's Wild Coffee "Kahvi"

Kahvi on syntynyt 05.03.2008 ja on väriltään burmese

Kahvi ja kakarat haettiin vantaalta kasvattajan luota heinäkuun alussa. Kahvi on iloinen, energinen ja kiltti otus.





-

Joplaya's Jeweled Aloe "Mokka"

Mokka on syntynyt 15.05.2008 ja on väriltään siamese

Mokka ja -- ovat Kahvin poikasia. Mokan erottaa siskostaan parhaiten siitä että Mokalla on ainoastaan toisessa jalassa tumma täplä. Mokka on energinen ja utelias pikkuinen tuholainen.




-

Joplaya's Jarrinha "--"

-- on syntynyt 15.05.2008 ja on väriltään siamese



LOTTA URTAMO 2009