

Olen 17-vuotias eläintenhoitajaopiskelija Hyvinkäältä. Pienestä
pitäen olen pitänyt eläimistä ja ollut paljon tekemisissä niiden
kanssa.
Koira on ehdottomasti eläinkunnan lempieläimeni. Koska omaa en ole
vielä saanut olen yrittänyt hillitä halua hoitamalla sukulaisten ja
tuttavien eläimiä. Pienempänä myös rapsutellut ohikulkevien
ihmisten koiria. Tulevaisuudessa olisikin tarkoituksena hankkia
ainakin yksi kuolaaja.
Koirien lisäksi lähellä sydäntä on hevoset. Olen
harrastanut ratsastusta aktiivisesti syksystä 2004, vaikka
ensimmäinen hevoskokemus on jo tullut parivuotiaana päästessäni
äidin ystävän shettiksen kyytiin. Meni kuitenkin lähes kymmenen
vuotta ennen kuin hevoskärpänen pääsi puraisemaan ja rahanmeno
alkoi.
Vuonna 2004 olin kylässä serkkuni Tiinan luona Kiuruvedellä ja
pääsin ratsastustunnille Petsi-ponilla. Paluuta ei ollut. Kun
palasin Hyvinkäälle alkoi vanhempien suostuttelu ja pääsinkin
syksyllä alkeiskurssille Jokirannan Ratsastuskeskukseen, jossa
kävin n. kaksi vuotta jonka jälkeen vaihdoin Hyvinkään
Ratsastuskeskukseen.
Nykyään käyn ratsastamassa Hyvinkään Ratsastuskeskuksessa ja
serkkuni harrastetallilla (Talli Taitavat Kaviot).
Se aika mitä harrastuksilta ja koululta jää kuluu
aikalailla musiikkia kuunnellen, lukien ja koneella istuen.
Kuuntelen paljon musiikkia ja ainoa instrumentti mitä tulee
soitettua on oma suuni. En ole minkään tietyn musiikkityylin
palvoja, vaan musiikkimaku on aika laaja. Pienempänä tuli
kuunneltua paljon iskelmää koska automatkoilla radio soi iskän
mieltymysten mukaan. Vanhemmiten iskelmä on vaihtunut enemmän
rokkiin/poppiin.
Tänä päivänä kuuntelen musiikkia ainoastaan koneelta ja
mp3-soittimelta, radioa en ole kuunnellut viimeisen parin vuoden
aikana kuin autossa. Syyksi voisin sanoa sen että harva
lempibändini on radioiden soittolistoilla. Lempibändeihin kuuluu
tällä hetkellä mm. All Time Low, Dead By April, Metro Station,
Simple Plan, Escape The Fate, A Day To Remember, Hollywood Undead
jne.
Valokuvaus on myös todella rakas harrastus. Nuorempana täytin
iskän filmit eläinten kuvilla. Myöhemmin minun painostuksen
ansiosta tuli talouteen ensimmäinen digipokkari, jolla kuvailin
monet koiranäyttelyt. Sittemmin eräällä mökkireissulla onnistuin
kastelemaan kameran järvessä, sen koommin ei ole sitä pahemmin
käytetty.
2008 ostin nykyisen kamerani, Nikonin D80 digitaalisen
järjestelmäkameran. Kamera onkin täyttännyt kaikki toiveeni, ainoa
hankaloittava tekijä on hyvän putken puute. Rahatilanteen
parantuessa olisi tarkoitus ostaa pidempi putki kittilinssin ja
50mm kaveriksi.